Kohtuullista elämää?

Kohtuutonta?

Olen viime aikoina huolestuneena seurannut erilaisia ääri-ilmiöitä. Olkoon kyse kehon muokkauksesta, mielipiteistä tai erilaisista suuntauksista, niin mistä kumpuaa tällainen pakonomainen tarve olla erilainen friikkiyteen ja haitallisuuteen saakka? Eikö tavallinen elämä ole enää tavoittelemisen arvoista? Ihmisarvot ja ihmisoikeudet ovat hyvin vahvasti esillä mediassa ja politiikassa, mutta samaan aikaan tavallisen arkisen elämän, työssä käynnin, kumppanista, lapsista ja kanssaihmisistä huolehtiminen ei ole hohdokasta. Näihin inhimillisen elämän perusasioihin on tuotu sen sijaan valtava vaatimusten taakka. Sinun on oltava huippukumppani, superisä tai äiti, loistava ystävä. Moni voi kokea näiden ulkoapäin tulleiden vaatimusten keskellä, että on huono kumppani, luuseri-isä, väsähtänyt äiti, joka ei jaksa olla samaan aikaan superäiti ja rakastajatar miehelleen.

 

Kohtuullinen arki?

Kuitenkin tosiasiassa suurin osa elämästämme on kovin tavallista arkea, joka on pohjmmiltaan valtavan arvokasta. Nykyaikainen elämä on monimutkaista ja pitää sisällään haasteita, joita ei olisi osattu kuvitellakaan vielä muutamia vuosikymmeniä sitten. Yksi esimerkki on tietotekniikan huippunopea kehitys ja vaikutus tavalliseen arkeen. Tietotekniikka ja nykyisin paljon esillä oleva tekoäly on tuonut valtavan määrän sovellutuksia arkeen ja viihteeseen. Paljon hyvää, runsaasti haasteita. Peruskysymys lieneekin, kumpi on isäntä ja kumpi on renki? Olemmeko teknologian, sosiaalisen median ja ylipäätään median (jolla kullakin on omat intressinsä ja agendansa) renkejä vai pystymmekö nousemaan tämän kohinan yläpuolelle ja ajoittain ulkopuolelle katsomaan elämäämme ja todellisia arvoja ja arvostuksiamme. Miten tämä liittyy mainitsemiini ääri-ilmiöihin ja läheisiin ihmisuhteisiin?

 

Kaikki haluavat olla erilaisia ja suosittuja?

Some on tuonut ennennäkemättömiä paineita erottua joukosta, olla erilainen ja suositumpi kuin muut. Eikö juuri tuo vahva tarve olla erilainen ja ainutlaatuinen kerrokin juuri samanlaisuudesta. Jos lähes jokainen haluaa olla erilainen ja erottua muista, niin silloinhan on kyse imitoimisesta, saman halun matkimisesta. Tarve tulla arvostetuksi ja olla yhteisön jäsen on erittäin vahvasti sisään rakennettu eli on hyvin inhimillinen ja normaali tarve ihmiselle. Olisiko nyt aika alkaa arvostamaan ihan tavallista arkea ja niitä lähellä olevia ihmisiä, jolle olemme tärkeitä ja jotka tarvitsevat meitä? Olisiko aika tuoda mediassakin esille tavallisten perheiden elämää ja arkea ja mikä kantaa arjen ja vaikeidenkin aikojen yli.

 

Tarve pysähtyä?

Tärkeintä ei ole vauhti vaan suunta -on mielestäni tärkeä viisaus. Ajoittain on tarpeellista pysähtyä arvioimaan elämäänsä ja sitä missä kaikessa on mukana. Mihin suuntaan elämäni on menossa? Mitä siinä on liikaa? Mikä on ehdottoman tärkeää ja kenelle olen tärkeä ihminen? Mikä hinta nykyisellä elämäntavallani on? Elänkö vain itselleni ja itseäni varten ja olenko ymmärtänyt lähimmäisten merkityksen? Mikä on minun roolini suhteessa lähimmäisiin, yhteiskuntaan, ihmiskuntaan? Joskus näitä kysymyksiä on viisasta esittää iäkkäimmille ihmisille, joilla on pitkän elämän mukana tuomaa elämänkokemusta ja viisautta. Syvimmät ihmisyyteen liittyvät kysymykset eivät ole riippuvaisia aikakaudesta ja esim. teknologiasta vaan löytävät vastauksensa ainoastaan suhteessa toiseen persoonaan.

 

Tapio Jantunen

Stressinhallinta- ja Psykoterapiakeskus Toivo

Malminraitti 17 C 2 krs, 00700 Helsinki

www.toivontilat.fi