Jälleen on se aika vuodesta, jolloin aloitetaan laihdutuskuureja ja elämäntaparemontteja. Osa niistä onnistuu paremmin, osa heikommin. Kuten hyvin tiedämme, painonhallinnan kannalta perintötekijöiden lisäksi olennaisia ovat ruokavalio, liikunta, uni sekä päivittäinen stressitaso ja stressin purku-/säätelykeinot. Tärkeitä ovat myös rutiinit älylaitteiden iltakäytöstä unihygieniaan. Uni on ratkaisevana vaikuttajana painonhallinnassa.
Mikä on unen merkitys painonhallinnassa?
Hyvä uni luo perustan päivittäisistä tehtävistä suoriutumiseen, mielen ja kehon toimintaan, ruokahalun ja mielihalujen hallintaan. Toisaalta heikko unen laatu ja määrä hidastaa aineenvaihduntaa ja johtaa helposti nopeiden hiilihydraattien nauttimiseen erityisesti myöhään illalla.
Uni säätelee hormonitoimintaa. Laboratoriokokeissa on osoitettu, että hormonitoiminta menee univajeesta sekaisin, mikä puolestaan vaikuttaa nälän säätelyyn. Viime vuonna ilmestyneessä laadukkaassa amerikkalaistutkimuksessa osoitettiin, että vaikutus toimii myös toisin päin: unen lisääminen laihduttaa. (HS C5 12.1.2023 Henri Tuomilehto).
Tästä aiheutuu helposti kierre: Olen väsynyt, en jaksa liikkua ja jään katsomaan televisiota tai selailemaan älylaitteita, ja nälkä iskee juuri ennen nukkumaanmenoa ja sama meno jatkuu taas seuravana päivänä. Miksi näin? Usein uni kilpailee muiden aktiviteettien kanssa ja unesta tingitään, jotta ehditään tehdä päivän tärkeät askareet ja erityisesti illalla halutaan ns. omaa aikaa, joka helposti johtaa toimintoihin, jotka eivät tue hyvää unta. Laihduttaminen ilman hyvän unen tuomaa tukea on erittäin vaikeaa, koska liian vähäisen unen vuoksi keho ikään kuin jarruttaa energian palamista ja hidastaa aineenvaihduntaa. Uni on ratkaisevana vaikuttajana painonhallinnassa.
Ihmisellä on taipumus valita nopea palkinto, vaikkapa se tv-sarja. Palkinnoksi voisi ottaa myös sen, että herää seuraavana aamuna virkeänä. (HS C5 12.1.2023 Henri Tuomilehto).
Hyvään uneen panostaminen on myös arvovalinta. Kuinka tärkeänä pidän välttämätöntä uniaikaa, joka on käytännössä 1/3 elämäni ajasta? Reaalitasolla tämä ei ole helppo asia, erityisesti pienlapsiperheissä tai vuorotyötä tekevillä ihmisillä. Uni on kuitenkin niin olennainen osa hyvinvoinnin ja terveyden ylläpitoa, että asiaan on syytä suhtautua arvostavasti. On tärkeää löytää positiivinen motiivi riittävän hyvän unen mahdollistamiseksi. Perheessä läheisten kanssa on tärkeää sopia kunkin perheen jäsenen kanssa hyvistä unirutiineista.
Mistä tiedän, olenko nukkunut riittävästi ja onko uneni sisältänyt riittävästi palauttavaa unta?
Oma tuntemus kertoo usein jo melko hyvin tuosta unen määrästä ja laadusta. Mikä on vireystasoni fyysisesti ja henkisesti? Toimiiko aineenvaihdunta normaalisti? Muistanko asioita normaalisti ja mikä on keskittymiskykyni?
Nykyisin lääketieteen tarjoamien unen analysointiin tarkoitetun teknologian lisäksi on tarjolla suuntaa antavia mittauslaitteita, joilla unen määrää, laatua ja palauttavuutta voidaan mitata jo melko laadukkaasti ja kohtuulliseen hintaan, silloin kun haetaan apua hyvinvoinnin tueksi. Esimerkiksi Ouran älysormukset ja Firstbeat Life hyvinvointianalyysit.
Sairauksista johtuviin univaikeuksiin on syytä hakea apua lääketieteellisten palvelujen puolelta.





