Olen käyttänyt säännöllisesti Neurosonic-tuolia kevään 2021 ajan ja päädyin ratkaisuun, että me otimme patjan kotikäyttöön. Pelkästään mielenkiinnosta päädyin tekemään pienimuotoista seurantapäiväkirjaa, johon osallistui perheeni mukaan.

Neurosonic on auttanut minua stressinhallinnassa, parantanut unenlaatua sekä kehon palautumista. Hoidolla on ollut merkittävä vaikutus, myös oman kehon viestien tunnistamisessa sekä vahvistanut mielen ja kehoyhteyden paranemisessa.

Aloittaessani olen huomannut tarvitsevani vahvat tasot hoidoissa. Perusrytmini on ollut seuraavanlainen. Aamulla energisoiva hoito, tehot alhaalla 100 % ja ylhäällä 70 %. Minulla hermosto vaatii selkeästi vahvoja tehoja. Matalilla tehoilla vastetta ei ole riittävästi.

Työpäivän jälkeen tein palauttavan hoidon, joka antoi päivittäin energiaa. Jaksamiseni iltaisin kotona on ollut parempaa ja aktiivisuus on parantunut huomattavasti. Normaalisti arjessa on ollut helppo olla ilta sohvan nurkassa saamatta mitään aikaan. Mutta palauttava ohjelma vahvisti, jaksamista niin perheen kuin harrastuksienkin parissa. Palauttavassa ohjelmassa tehot olivat kokonaisuudessaan täydellä teholla.

Illalla vielä ennen nukkumista otin rentoutushoidon 20min. Päivän hektisyydestä irtautumiseen minulle hoidon aikana heräsi huomio, että hoito toimi parhaiten, kun rentoutukseen yhdisti äänimaiseman, joka vahvisti hoitoa merkittävästi. Jos olin ilman äänimaisemaa, karkasi ajatukseni ja keskittymiseni, jolloin hoidon vastaanottaminen heikentyi merkittävästi koska mielen rentoutuminen ei käynnistynyt vaan ajatuksien virta piti kehon virittyneessä tilassa.

Kokeilun aikana, merkittävin muutos oli unen määrällinen lisääntyminen. Haasteena minulla ei ole ollut illalla nukahtaminen vaan, kortisolitasojen nouseminen liian aikaisin ja herääminen aamuyöllä, jonka jälkeen nukkuminen ei onnistunut. Unen määrä lisääntyi noin kahdella tunnilla ja herätessäni koin olevani virkeä. Kehollinen aamukankeus oli myös vähäisempää näiden hoitojen myötä.

Aamurytmiksi minulle muodostui herääminen ja aamukahvi, jonka jälkeen energisoiva hoito sessio. Työpäivän aikana kiinnitin huomioni keskittymisen paranemiseen ja stressaavien emotionaalisten tilanteiden vähentymiseen. Stressaavat tilanteet on ollut helpompi hallita sekä kehollinen virittyneisyys on vähentynyt merkittävästi.

Neurosonic-hoidolla on ollut merkittävä kokonaisvaltainen vaikutus, omaan jaksamiseen, palautumiseen sekä myös henkiseen hyvinvointiin.

Perheessäni myös lapseni käytti patjaa säännöllisesti kokeilumme ajan. Hän on huipputason urheilija ja kokeili erilaisia hoitoja tukemaan harjoituksista palautumista. Hänen ohjelmakseen muodostui:
Harjoitusten jälkeen, hän nopeutti huomattavasti ravinnon avulla alkavaa palautumista. Jonka jälkeen kevyen venyttelyn jälkeen hän otti pidemmän palautushoidon, jossa alhaalla tehot 100 % ja ylhäällä 30-50 % välillä. Lihaksiston palautuminen oli huomattavasti helpompaa, sekä lihasrasituksen aiheuttamat jumit vähenivät. Rankan harjoituksen jälkeen ei lihasjännityksiä tai särkyjä ollut juurikaan. Harjoituksissa tapahtui selkeä muutos: Lihasten lämmittely nopeutui ja venyvyys parani hoitojen myötä, tämä on selkeä viesti urheilijalle, hyvästä palautumisesta. Erityisesti jalkojen, alaselän ja lantioalueen lihaksiston toimintaan muutokset olivat huomattavia ja selkeästi havaittavia hyvinkin nopeasti. Palauttava hoito vähentää myös painetta urheilijan venyttelylle ja harjoituksen jälkeiselle lihashuollolle. Kokemus Neurosonic hoidossa ja palauttavan ohjelman käytössä oli, kehon ja lihaksiston palautuminen ja samaan aikaan mahdollisuus rentoutua ja levätä.

Perusharjoittelun jälkeen ilman hoitoja on joka päivä noin tunnin mittainen lihashuolto iltaisin, jonka tarve pieneni Neurosonic hoitojen myötä. Hoidossa lihashuollon tarve pieneni eikä vienyt aikaa samalla tavalla kuin normaalisti.

Urheilijalle suorituksien jälkeen palauttavat hoidot olivat erittäin tehokkaita. Rentoutushoidolla iltaisin oli myös selkeästi positiivinen vaikutus unen laatuun. Mittariston mukaan syvän unen määrä kasvoi 1-2 tuntia yössä, joka on ollut poikkeuksellista, koska aikaisemmin syvän unen määrä on ollut noin 1-2 tuntia nyt parhaimmillaan syvää unta tuli yön aikana lähemmäs 4 tuntia.

Tavoitteellisen urheilijan stressi tekijät ovat usein myös hyvin korkeita. Harjoittelun tuloksellisuuden stressitekijät vähenivät, tämän huomion käytön aikana totesi henkilökohtainen valmentaja, joka näki harjoituksissa keskittymisen vahvistumista ja jännittyneisyyden vähenemistä.

Kokeiluaikana käytettiin palauttavia- ja rentoutushoitoja, jotka tukivat vahvasti harjoittelusta palautumista ja vahvistivat unen laatua.

0
    0
    Ostoskori
    Ostoskorisi on tyhjäTakaisin kauppaan